LOVA_fiilis_120521-0494.jpg
 

100% Finnish wool

Suomalainen villalanka on ekologinen materiaali. Kansainvälisesti villan tuotantoon voidaan liittää ympäristöön ja lampaisiin kohdistuvia epäkohtia, kuten kemikaalien käyttö villan ominaisuuksien muokkauksessa tai lampaiden huono kohtelu (mm. mulesing-käsittely). Näitä ongelmia ei suomalaisessa tuotannossa ole. Meillä villan tuotanto on eläimiä kunnioittavaa ja kemikaalivapaata.

Moniin muihin tekstiilikuituihin verrattuna villan tuotannon veden- ja energiankulutus on huomattavasti pienempää. Oikeastaan suuri osa suomalaisesta villasta menee edelleen hukkaan hyödyntämättömänä, sillä villan tuotannon prosessit ovat jääneet vuosikymmenten aikana kehittymättä tai ovat rappeutuneet pikamuotiteollisuuden vallattua alaa kotimaiselta tekstiiliteollisuudelta.

Tähän ristiriitaan haluamme puuttua. Tavoittelemme suomalaisen villan hävikin pienentämistä ja uusien rakenteiden luomista, jotka mahdollistavat villan tehokkaamman hyödyntämisen. Haluamme tehdä tämän yhdessä alan toimijoiden - lammastilojen, kehräämöjen, tutkimuslaitosten ja suunnittelijoiden - kanssa ja tuoda kuluttajat mukaan muutokseen.

Lovan villa tulee tiloilta ympäri Suomea ja kehitämme kumppanuuksia lampureiden ja keritsijöiden kanssa, jotta voimme jatkossa olla mukana entistä enemmän vaikuttamassa villan laatuun prosessien läpinäkyvyyteen.  Villa valmistetaan langaksi Pirtin Kehräämössä, joka on perustettu vuonna 1948. Kun villa on työstetty langaksi se värjätään. Pienet erät värjätään käsin Porissa Kehräämö Mustalampaassa ja suuremmat värierät tehdään Kyröskoskelaisessa perheyrityksessä, PMK värjäämössä. Tutkimme erilaisia värjäysvaihtoehtoja ja teemme aiheen tiimoilta tutkimuksellista yhteistyötä erityisesti kasvivärien osalta.